1-sarja alkaa lauantaina 16.9. Hakkarissa
Julkaistu: 13.09.2017 00.00

1-sarja alkaa lauantaina 16.9. Hakkarissa

Lempäälän Kisan 1-sarjakausi alkaa vihdoista viimein ensi lauantaina. Sarja-avauksessa vastaan astelee Nurmon Jymyn joukkue. Peli pelataan 16.9. Hakkarin liikuntahallissa klo 17 alkaen.

LeKi on koonnut täksi kaudeksi laajan, 16 pelajaan rosterin. Kaikkiaan seitsemän valmistavan ottelun toivotaan tuoneen sellaisen vireen ja tasaisuuden, että Kisa saa kaudelle haluamansa vahvan alun. Harjoituspeleistä viisi päättyi voittoon ja kaksi tappioon.

Viime kaudella vielä Jymy-Kuutosten nimellä pelannut vierailija vaihtoi täksi kaudeksi nimensä perinteisemmäksi Nurmon Jymyksi. Seinäjoelta saapuva vastus aloittaa myös kautensa Kisan tapaan.

Nurmon joukkue joutui viime kaudella karsimaan sarjapaikastaan 1-sarjassa. Lopulta joukkue piti itsensä kuivilla. LeKin ja Jymyn kohtaamiset menivät viime kaudella 1-1.

Nurmolaisten ryhmä on jälleen melko nuori. Nuorelle joukkueelle on tyypillistä vahva puolustus- ja syöttöpeli, jotka ovat mitä todennäköisimmin jälleen nurmolaisten vahvuus. Ryhmää valmentaa serbi Slobojan Krljic.

Ennakotunnelmia- ja juttuja voi lukea 1-sarjajoukkueen sivustolta täältä

Seuran uusimmat