LeKin lentisjunnuilla hieno talvi
Julkaistu: 27.04.2018 00.00

LeKin lentisjunnuilla hieno talvi

LeKillä oli useita tyttöjen juniorijoukkueita kaudella 2017-18 eri sarjoissa. Vanhimmat juniorit ja naisten joukkue pelasivat Tampereen Kuntosarjassa.

C03-tytöt pelasivat hienon kauden. Valtakunnallisessa poolijärjestelmässä joukkue aloitti D-poolista, mutta kauden aikana etenivät aina maan neljän parhaan joukkoon A-pooliin ja saivat suoran paikan Kuortaneella järjestettyyn 16 joukkueen finaaliturnaukseen. Muut 12 joukkuetta selvittivät tiensä sinne välieräturnausten kautta.

Ensimmäisenä päivänä pelattiin neljän joukkueen alkulohko, mistä LeKi meni lohkovoittajana puhtaalla pelillä kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälierä Vilppulan Tähteä vastaan kuitenkin hävittiin niukasti 2-1 ja loput pelit pelattiin sijoista 5-8. Lopullinen sija 7 tuli, kun LeKi voitti toistamiseen jo alkulohkossa kohtaamansa Outokummun Partion. Kaikkiaan sarjaan osallistui 137 tyttöjoukkuetta.

C04-joukkue osallistui samaan sarjaan, mutta taisteli alemmista sijoista.Sairastelujen ja siitä johtuvien jatkuvien kokoonpanomuutosten rikkoma kevätkausi oli vaikea, mutta lopulliseksi sijoitukseksi joukkueelle merkittiin 91/137.

D05-joukkue osallistui Lounais-Suomen aluemestaruussarjaan. D-ikäisille ei vielä järjestetä valtakunnallista sarjaa. Koko kauden ajan joukkue pelasi A- ja B-pooleissa häviten tai voittaen niukasti kärkipään joukkueita. Loimaalla järjestetyssä finaaliturnauksessa oli mukana 9 joukkuetta ja sieltä haettiin kotiin tuomisiksi pronssiset mitalit. Kaikkiaan sarjaa pelasi 16 joukkuetta

Toinen D05-niminen joukkue osallistui D-tyttöjen Tiikerisarjaan, missä kentällä on neljä pelaajaa ja kentän koko on pienempi. Joukkue majaili koko kauden ajan sarjan kärkipäässä ja ansaitsi odotetusti paikkansa Virroilla järjestetyssä finaaliturnauksessa. Sieltä irtosi ensiksi alkulohkon voitto ja myöhemmin välieräpaikka.Välierävastus oli kuitenkin kovempi ja pronssiottelustakaan ei voittoa herunut, joten sijoitukseksi tuli neljäs.

Kaksi muutakin D-tiikerijoukkuetta (D06 ja D07) pelasivat omassa finaaliturnauksessaan sijoista 13-20, mutta tällä kertaa paukut eivät riittäneet ja sjoituksiksi tuli 19 ja 20. Mutta sarjassa oli mukana 37 joukkuetta ja hattua voi nostaa eritoten D07-tytöille, jotka aloittivat D-sarjassa vasta joulun jälkeen ja ovat ikänsä puolesta vielä alaikäisiäkin.

E-tytöt pelasivat kolmella joukkueella aluemestaruussarjaa ja yhdellä joukkueella Tiikerisarjaa, missä on vielä sääntöhelpotuksia, mm että toinen kosketus saa olla koppi. Yksi AM-joukkueista selvitti tiensä 12 parhaan A-finaaliin, mistä kotiin tuomiseksi jäi 9. sija. Kaksi muuta AM-joukkuetta saavuttivat sijat 15 ja 25. Kaikkiaan sarjassa oli 30 joukkuetta. LeKin E-tiikerisarjan joukkue sijoittui sijalle 31. Sarjassa pelasi kaikkiaan 41 joukkuetta.

LeKin Rita Jokinen oli mukana jopa U15-tyttöjen maajoukkueleirityksessä!

Teksti: Lasse Lahtinen

Kuva: LeKin C-tytöt

Seuran uusimmat