1-sarjan sarjajärjestelmä selvillä kaudelle 2018-19
2.7.2018 11:30 Uutiset / Jaoston pääsivusto

1-sarjan sarjajärjestelmä selvillä kaudelle 2018-19

Tulevan kauden 1-sarjan sarjajärjestelmä alkaa saada viimeisiä varmistuksiaan. Tuleva kausi pelataan 13 joukkueella, ja runkosarjassa on kaikilla 24 ottelua.

Runkosarja alkaa 15.9. ja päättyy 10.3. Sen jälkeen pelataan pudotuspelit, johon etenee runkosarjan kahdeksan parasta. Hetken aikaa oli tieto, että vain neljä olisi edennyt pudotuspeleihin, mutta lopulta viime vuoden tapaan kahdeksan joukkuetta pääsevät taistelemaan mestaruudesta.

Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkue ei osallistu pudotuspeleihin, jos se selviää runkosarjassa kahdeksan joukkoon. Todennäköisesti silloin runkosarjan yhdeksäs saa paikan.

Pudotuspelien otteluparien kestosta ei ole vielä LeKillä tietoa. Viime vuonna puolivälierät pelattiin kansainvälisellä säännöllä eli kahdessa pelissä enemmään erävoittoja saanut meni jatkoon. Välierissä ja finaaleissa mentiin kahdesta voitosta.

Tänä vuonna ei pelata 1-sarjan finaaleja, vaan välierien voittajat etenevät suoraan liigakarsintaan.

Liigakarsintaan osallistuu lisäksi miesten Mestaruusliigan viimeinen eli sijalle yhdeksän jäänyt joukkue. Kolme joukkuetta pelaavat minisarjan, eli kaikki kohtaavat kaikki kotona ja vieraissa, eli yhteensä neljä peliä. Minisarjan voittaja ja kakkonen saavat oikeuden liigapaikkaan, ja kolmas 1-sarjapaikkaan.

1-sarjan putoamisesta ja putoamiskarsinnoista tai suorasta putoamisesta 2-sarjaan ei ole LeKillä vielä tietoa, kuinka se järjestyy. Ei myöskään siitä, kuinka 2-sarjasta voi nousta 1-sarjaan. Tavoite on, että 1-sarjaa pelattaisiin 2019-2010 12 joukkueella, ja se tarkoittaisi vähintäänkin yhden joukkueen putoamista nykyisestä 13 joukkueesta.

Lentopalloliitto ei ole vielä julkaissut verkkosivuillaan kauden 2018-19 sarjamääräyksiä. Uutisen tiedot ovat LeKin saamia tietoja.

Artikkelin pääkuva: Marko Panu


   
Lisää uutisia
Lentopallo
«  Syyskuu   »
Kategoriat