Lentismiesten tuplaviikonloppu: makea voitto ja tappio huippujoukkueelle
6.1.2019 19:56 Uutiset / Pääsivusto

Lentismiesten tuplaviikonloppu: makea voitto ja tappio huippujoukkueelle

Lempäälän Kisan lentopallon 1-sarjajoukkue oli kovalla vieraskiertueella, jossa se kohtasi kaksi sarjan kärkipään joukkuetta. Lauantaina 5.1. LeKi otti makean 3-0 voiton Maaningan Mahdista. Sunnuntaina 6.1 edellispelin väsyttämä LeKi ei mahtanut mitään joensuulaiselle Karelian Hurmokselle. Suomen cupissa välieriin asti edennyt Hurmos näytti huippujoukkueen tasonsa ja voitti 3-0.

Pielaveden liikuntahallissa pelatussa Maaningan Mahdin ja Lempäälän Kisan 1-sarjapelissä oli kylmä paikat: kuuluttaja harmitteli ennen ottelun alkua koleaa keliä hallin sisäpuolella. Asteet olivat lähes yhtä vähissä kuin lauantaisissa aamuharjoituksissa Hakkarissa tammikuun pakkasilla. Kylmä ei kuitenkaan kangistanut Kisaa, vaan vierasjoukkue antoi Mahdille poikkeuksellisen kylmää kyytiä. Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Kisa lateli taululle 1,5 tuntiin 3-0 (25-19, 25-15, 25-21) -lukemat.

Samalla LeKi teki tempun, jota kukaan muu ei tällä kaudella ollut vielä tehnyt: voitti Mahdin sen kotihallissa. Voittoputki Mahdilla Pielavedellä jäi seitsemään. Voitto oli LeKin ensimmäinen vierasvoitto Mahdista sitten kauden 2014-15, joka oli LeKin ensimmäinen 1-sarjassa. Runkosarjakohtaamisten pisteet LeKi vei 5-1 tällä kaudella.

LeKi pelasi kaikkiaan kauden parasta ja tasaisinta peliään. Perusta oli kivikova vastaanotto, mikä helpotti huomattavasti hyökkäyspeliä. Lisäksi Kasper Pennanen pelasi vanhassa kotisalissaan Sampon ajoilta loistavasti, ja pääsi pelin jälkeen paikallislehden haastatteluun ja sai kehuja kylänmiehiltä.

– Silloin, kun peli kulkee koko sakilta yläkanttiin, on tulos tällainen. Meillä onnistui kaikki osa-alueet mainiosti, mutta etenkin nostopelissä olimme tänään ihan kauden parhaalla tasolla. Heikoillakin hetkillä olimme letkeitä, ei jääty kyräilemään virheitä, vaan porskutettiin eteenpäin hyvällä hengellä, kiitteli pääkoutsin viittaa kantanut Jani Huurne.

– Olimme joka osa-alueella tänään parempia. Etenkin side out -pelimme oli todella vahvaa. Vanhassa kotisalissa on aina mukava pelata, ja tänään onnistuminen tuntui oikein erityisen hyvältä, parhaana palkittu Pennanen tuumasi.

Kisan puhti ei raskaan tuplaviikonlopun toisessa ottelussa riittänyt lisäpisteisiin. Kotijoukkue Karelian Hurmos vei peliä hienokseltaan alusta asti, ja lopulta lateli taululle selvät 3-0 (25-16, 26-24, 25-20) lukemat. Toinen erä oli Kisan parasta, jolloin lekiläisillä oli jo eräpallokin.

Hurmos oli joka osa-alueella parempi, ja LeKi selvästi Mahti-pelin väsyttämä. Pisteykkönen oli Jeff Sprayberry 17 pinnalla, häntä säesti Ville Louhela 11 pinnalla. LeKin kovin oli 9 pisteen Sten Kruuda. Kisa antoi positiivisia signaaleja, että mahdollisuudet paremmalla valmistautumisella on jopa voittoon. LeKi kuitenkin myönsi vastustajan hyvyyden.

– Tuplapelit ovat haastavia: se näkyi väsymyksenä ja toisaalta ylilatautumisena alussa. Vastustaja on kyllä hyvä, sitä ei voi kieltää. Näin hyvälle joukkueelle ei ole häpeä hävitä, ja osoitimme myös, että pystymme taistelemaan voitosta, kun fokus saadaan paremmin vain yhteen peliin. Katoavaista on maine ja kunnia, tämä oli samalla hyvä osoitus, että ensi viikollakin on treenattava kevättä varten, tuumi pääkoutsi Jani Huurne bussissa.

LeKi on sarjassa nyt kolmas, Hurmos nousi ohi toiseksi. Ensi viikonloppu on LeKillä vapaa, sen jälkeen Hakkariin saapuu sarjavitonen Kyyjärven KyKy.

parhaat mahti-leki

parhaat hurmos-leki

Kuvat: Antti Raunio


   
Lisää uutisia
Lentopallo
«  Kesäkuu   »
Kategoriat