Esittely
Ottelutilastot
LeKi - Karhulan Veikot
2018-2019 - Miehet - 1-sarja
Klo 17:00 Hakkarin liikuntahalli
8
Jou

Ennakkoinfo


Lempäälän Kisalla on edessä pitkästä aikaa tuplaviikonloppu. Lauantaina 8.12. Hakkariin saapuu Karhulan Veikot ja sunnuntaina 9.12 Kisa matkaa Nurmoon, jossa kohtaa Jymyn.

KaVe-kotipeliin on ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY! Upean mahdollisuuden tarjoavat otteluisännät Lempäälän kunta ja OmaSäästöpankki Lempäälä. isäksi KaVe-pelissä on upeat jouluarpajaiset, jossa palkintoina muun muassa kaksi joulukinkkua sekä hierontalahjakortteja. Alun perin yksi pääpalkinto piti olla televisio, mutta yhteistyökumppani ei pystykään toimittamaan palkintoa tapahtumaan.

Ottelu alkaa kello 17 Hakkarin liikuntahallissa, kannattaa saapua paikalle ja hyödyntää upea tilaisuus!

Kotkasta tulevalla KaVella on alkukaudesta ollut vasta yhdeksän peliä, kun Kisalla jo 12. Sen vuoksi ryhmän sijoitus pudotuspeliviivan tuntumassa hieman hämää: KaVe on osoittanut olevansa aivan kärkijoukkueitta, viimeksi se hävisi liigaryhmiä Cupissa tiputtaneelle Hurmokselle vain 3-2. Viime vuonna LeKi tiputti juuri KaVen puolivälierissä.

Edit. 5.12. klo. 15.53. Päivitetty jouluarpajaisten pääpalkinnot. Alun perin yksi pääpalkinto piti olla televisio, mutta yhteistyäkumppani ei pystykään toimittamaan palkintoa tapahtumaan. Pääpalkintoina joulukinkkuja ja hierontalahjakortteja, sekä muita palkintoja.

Otteluennakko



Ennakko: 8.12. LeKi–KaVe

Mitä: 1-sarjaa Lempäälän Kisa – Karhulan Veikot

Missä: Hakkari

Milloin: lauantaina 8.12. klo. 17

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY

LeKi kohtaa kotkalaiset pikkujoulutunnelmissa. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy ja lisäksi pidetään upeat jouluarpajaiset. Lisäksi KaVe-pelissä on upeat jouluarpajaiset, jossa palkintoina muun muassa kaksi joulukinkkua sekä hierontalahjakortteja. Alun perin yksi pääpalkinto piti olla televisio, mutta yhteistyäkumppani ei pystykään toimittamaan palkintoa tapahtumaan. Upea tapahtuma on mahdollista hienojen yhteistyökumppaneiden avulla, kiitos siitä! Kisa kohtaa toista kauttaan 1-sarjassa pelaavan Karhulan Veikot vasta ensimmäisen kerran tällä kaudella, ja pelin myötä lekiläiset ovat kohdanneet kaikki tämän kauden vastustajat.

Lähtökohta: Viime vuonna joukkueet tahkosivat neljästi: kahdesti runkosarjassa ja kahdesti pudotuspeleissä. LeKi oli keskinäisissä niskan päällä ja eteni välieriin. Karhula on ollut alkukauden kummajainen: se on pelannut vasta yhdeksän peliä, kun LeKillä on 12 ja NaPalla peräti 14. Sarjataulukossa KaVe on seitsemäs, mutta pelimäärä hämää. KaVe tullee nousemaan kärkiryhmään ja kärkikuusikosta tulee kärkiseitsikko, kun KaVe saa pelimääränsä tasoihin. Se laittoi viime pelissään Hurmoksen ahtaalla, ja hävisi vain 2-3 samoin luvuin kuin Kisa alkukaudesta. Kisa on kolmen pelin voittoputkessa, kun viimeksi kaatui AitRi puhtaasti 3-0.

Pääpointti: Torjuntapeli. Vastakkain ovat kaksi sarjan parhaimmista torjuntajoukkueista. Vaikka karhulalaisryhmää ei ole pilattu pituudelta, on joukkue todella tehokas torjuntapelissään, ja neljässä keskinäisessä jopa voitti LeKin torjunnoissa 41-40. LeKi on tunnetusti sarjan parhaita verkkojoukkueita, ja usein pitkät miehet hyppäävät jopa liikaa, ja pallot tulevat läpi ja sivuista. Se kumpi saa tylsytettyä toisen tykit ja otettua tärkeitä vaimennuksia ja onnistuu jatkopalloissa, on vahvoilla.

Kokoonpanot: LeKi harjoitteli tiistaina Akaa-Volleyn kanssa ja sai kovuutta etenkin jatkopallopeliin. Anssi Vesanen parantaa koko ajan ja lateli tiistaina kauden parhaita syöttöjään. Tomi Perkiö sai viikonloppuna peliaikaa 2-sarjassa Pälkäneen paidassa, ja on taas valmiimpi vastuuseen. Kasper Pennanen väläytteli myös tiistaina joulukuntoaan. Passari Kasimir Luostarinen palaa AitRi-pelin jälkeen kokoonpanoon.

KaVen ydinryhmä on sama kuin viime vuonna. Tärkeä yleispelaaja Mikael Korhola on poissa loppuvuoden. Uusia pelaajia ovat farmipelaaja Ducksin passari Joona Väänänen, nuori yleipelaaja Eppu Ora ja keskitorjuja Jarno Tolvanen. Viime vuonna farmipelaajana pelannut Marko Määttänen on nyt oma sopimuspelaaja ja ykköshakkuri. Alkukaudesta pelannut Jan Helenius siirtyi Raision Loimuun.

Matti Palonen ja Väänänen ovat jakaneet vastuuta passipelissä. Keskitorjujakaksikko Anton Lepistö-Lauri Lehtonen on sarjan eliittiä. Myös penkiltä löytyy voimaa, kuten Hurmos-peli osoitti. Nuori Alek Rastamo voi pelata hakkurina ja se siirtää Määttäsen yleispelaajaksi. Libero Hassib Rezai on vallannut paikan kokonaan itselleen. Tasainen materiaali on tärkeää, jos KaVe haluaa päästä tavoitteeseensa eli neljän parhaan joukkoon. Ducksilla ei ole lauantaina peliä, joten mahdollisesti farmipelaajia on tulossa enemmänkin.

LeKin kokoonpano
KaVen kokoonpano

Seuraa heitä:

LeKi: Kasper Pennanen. LeKin laaja hyökkäysvoima tarkoittaa, että aina kaikki eivät voi olla päätappajia. Pari peliä hieman pienemmällä pistemäärällä operoinut ”Moukari” on näyttänyt, että on valmis, kun passia saa.

KaVe: Marko Määttänen. KaVen pääiskijä, joka voi olla hakkuri tai yleispelaaja. Jos passari onnistuu ruokkimaan Määttästä oikein, voi ratkoa koko pelin.

Peliä voi seurata livenä Lentopalloliiton tulospalvelusta sekä LeKin lähettänä livestriiminä.

ottelumainos KaVe 8.12

Artikkelin pääkuva: Marko Panu

Edit. 5.12. klo. 15.53. Päivitetty jouluarpajaisten pääpalkinnot. Alun perin yksi pääpalkinto piti olla televisio, mutta yhteistyäkumppani ei pystykään toimittamaan palkintoa tapahtumaan. Pääpalkintoina joulukinkkuja ja hierontalahjakortteja, sekä muita palkintoja.

Otteluraportti


LeKi vei viiden erän jännärin KaVea vastaan

LeKi jatkoi kotisalissaan viiden erän pituisia jännitysnäytelmiä. Myös voittotaika säilyi maratonpeleissä, kun Karhulan Veikot kaatui 3-2 (21-25, 25-19, 25-16, 18-25, 15-10). LeKi on Hakkarissa pelannut neljä viiden erän peliä, joista avauspelissä Hurmos oli parempi, ja sen jälkeen Kisa on kaatanut Mahdin, NaPan ja nyt KaVen.

Kaksi pistettä olivat tärkeitä myös sarjataulukkoa silmällä pitäen. Kisa jatkaa viidentenä. TuTo tekee nousua ja on pisteen päässä LeKistä, KaVe puolestaan on nyt 12 pisteen takana. Edessä Hurmos ja KyKy ovat parin pisteen päässä.

LeKi lähti peliin seitsikolla Kasimir Luostarinen, Anssi Vesanen, Tuomas Siirilä, Kasper Pennanen, Teemu Koivunen, Sten Kruuda ja Jyri Niemi. Jukka Lehteä tuurasi Saku Tuomivaara, joka teki neljännessä erässä debyyttinsä kentällä 1-sarjassa. Saku on vielä B-ikäinen suurlupaus! Myös Tomi Perkiö kävi kentällä. Sauli Silpo puuttui Lehden tavoin tänään.

KaVe lähti peliin kokoonpanolla Joona Väänänen, Aleksander Rastamo, Marko Määttänen, Henri Härkänen, Anton Lepistö, Lauri Lehtonen ja Hassib Rezai. Henri Piipari korvasi Härkäsen toisessa erässä ja Matti Palonen tuli useammassa erässä passaamaan.

Ilmaisottelua oli tullut seuraamaan mukavasti 169 katsojaa. Otteluisäntä OmaSp Lempäälän Samppa Harhala palkitsi parhaina Kisan Jyri Niemen ja KaVen tehokkaan keskitorjujan Anton Lepistön.

Kisan ykköstykiksi nousi hakkuri Vesanen, joka takoi peräti 30 pistettä. Häntä säesti Tuomas Siirilä 20 pisteellä. KaVelta Määttänen kokosi 19 ja Rastamo 18 pistettä.

– Kuljun pyöveli Anssi is back! Ei enää tarvitse epäillä, eikö hän jaksaisi pitkääkin peliä, sanoi valmentaja Jani Huurne kopissa pelin jälkeen.

– Täytyy antaa tunnustusta vastustajalle, joka etenkin syötti hyvin ja tosi vähillä virheillä. Peli oli hallussa, mutta hieman taisi olla pääkopasta kiinni, annettiin liikaa löysää, kun kolmas erä meni niin hienosti. Taas nähtiin, kuinka kova sarja tänä vuonna on, tuumi LeKin valmentaja Tapani Nyström.

Kisan kausi jatkuu heti sunnuntaina. Silloin vastaan asettuu tänään 0-3 TuTolle vieraissa hävinnyt Nurmon Jymy. Peli alkaa Nurmohallissa kello 16.

– Nurmoon lähdetään tosissaan painimaan. Siellä tulee varmasti tosi vaikea peli, kotijoukkue ei anna mitään ilmaiseksi, Nyström tuumi.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Joulukuu   »
Kategoriat