LeKille hiihdossa Hämeen Viestin voitto!
24.3.2018 13:35 Uutiset / Seuran pääsivusto

LeKille hiihdossa Hämeen Viestin voitto!

Lopultakin! Lempäälän Kisa voitti perinteisen Hämeeen Viestin lauantaina Tampereen Kaupissa. Seura on osallistunut tähän maakunnan mahtihiihtoon vuodesta 1947 lähtien. Viime vuosilta on useita mitalisijoituksia, mutta vasta 71. yritys toi voiton.

”Realistisesti ottaen Kisalla on ollut voitto hyppysissään monasti viime vuosina, mutta aina on ollut Haka ja muitakin tiellä”, sanoo voittojoukkueen päämanageri Esa Virtanen.

Joukkueen ja huoltajien mitalikahveilla Virtanen totesi, että voiton eteen oli tehty töitä monin tavoin, ja jatko näyttää seuran hiihdolle hyvää. Mies itse hiihti aikoinaan 29 Hämeen Viestiä.

LeKin voitto katkaisi 25 vuotta jatkuneen Hakan voittoputken. Ylöjärven Ryhti oli kolmas. Virallista viestiä vietiin seitsemän seuran voimin. Lisäksi avoimeen sarjaan oli koottu kolme joukkuetta, joista Tampereen Yrityksen nimissä esiintynyt yhdistelmä oli 4. Eri ikäisistä koostuvan kilpajoukkueen kasaaminen on monelle seuralle ylivoimaista.

LeKi:n joukkueessa hiihtivät järjestyksessä Esa Seppä, Sanni Alatalo, Atte Urvanta, Ella Noora Haapalehto, Eetu Tolvanen, Mervi Pesu, Markus Välimäki ja Jussi Salo. Neljä ensimmäistä osuutta oli perinteistä, loput neljä vapaata. Sepän ja Salon osuudet olivat 8 kilometriä, muut 5 ja 3 kilometriä.

Seppä aloittajana varmisti iskuetäisyydet

Seppä aloittajana teki sen, mitä muutaman viikon sairastelun jälkeen vain muutamasti hiihtäneen kanssa oli sovittu: ei päästä kärkeä liian etäälle, jotta muu joukkue pystyy imemään eron kiinni. Niin kävikin, ja kuudentena kolmosella syöksynyt Alatalo nosti osuuden nopeimpana LeKi:n kakkoseksi.Viikko sitten hän hiihti samassa paikassa nuorten pitkien matkojen SM -kisoissa sijoille 5 ja 8. ja oli pettynyt.

”Oli määrä mennä keulille. Kulki hyvin mutta en ihan ehtinyt”, kommentoi Sanni hiihtoaan.

Atte ja Ella Noora vetivät erinomaisesti 16 -vuotiaiden osuudet. Haka jo johti ja LeKi lähestyi. 12 -vuotias Ella Noora oli saanut sairastumisten takia pikalähdön vuoteesta Kauppiin.

Ensimäisen vapaan osuuden, M18 3 km, luistatti niukkaan osuusvoittoon Eetu Tolvanen. Markus Välimäki ja Jussi Salo olivat selkeitä osuusvoittajia. Yli 35 -vuotiaissa kisaava Mervi Pesu on kilpaillut ennen maakuntaviestiä tänä talvena vain hiihtosuunnistuksessa. Yli 35 -vuotiaissa kisaava Mervi jakoi osuusvoiton hakalaisen Sonja Leinamon kanssa, joka viikko sitten voitti 17 -vuotiaiden Suomen mestaruuden.

Ankkuri Salo hallitsi kurvin

Salo hiihti ankkuriosuuden alkukilometreillä Hakan 40 sekunnin etumatkan kiinni, jonka jälkeen hän ja hakalainen Kimmo Lajunen hiihtivät vuorovedolla. Puolitoista kilometriä ennen maalia, Tuomiokallion nousussa veti Salo. Alkavan pitkän laskupätkän aikana Lajunen ei yrittänytkään johtoon. Stadionin tasaisellakin Salo hallitsi. Hakalaisen ainoa ohitusmahdollisuus oli erittäin lyhyen maalisuoran alussa ollut tiukka kurvi. Salo yhdistetyn spesialistina osasi pitää sisäradan kiinni. Ulkokautta rinnalle yrittävä Lajunen potkaisi itsensä nurin - Salo nautiskeli viestivoittajaksi.

12 -vuotiaitten pikaviestistäkin voitto

Maakuntaviestin lämmittelyksi hiihdetty 12 -vuotiaitten 4x1 km pikaviestikin kääntyi LeKi:n voitoksi. Joukkueessa kiitivät Antti Urvanta, Iina Niemelä, Otso Luodelampi ja Niia Niemelä. Kakkosjoukkue Oliver Kaikkonen, Lotta Tolvanen, Arttu Formisto ja Vilja Hujanen oli 7. takanaan monta joukkuetta.

Teksti: Antero Korhonen
Kuva: Antero Korhonen

LeKin hiihtojaoston sivuilta voit katsoa enemmän hienoja tunnelmakuvia Hämeen Viestistä!


   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat