Cheerleadingia Lempäälässä - lähde mukaan!
18.7.2018 9:49 Uutiset / Seuran pääsivusto

Cheerleadingia Lempäälässä - lähde mukaan!

Viime syksynä LeKissä alkanut cheerleading-toiminta saa jatkoa tänä syksynä! Cheerleading nousi jopa eräänlaiseksi hittilajiksi, koska ennen sitä ei Lempäälässä pystynyt harrastamaan, ja ryhmät vetivät hienosti lapsia mukaansa.

Nyt tarjolla on tutut perusryhmät, kuten viime vuonna, sekä yksi uusi ryhmä.

Perusryhmiä on kaksi, omansa 6-8-vuotiaille, ja toinen ryhmä 9-11-vuotiaille. Ryhmät harjoittelevat kerran viikossa, sunnuntaisin Ideapark Sportin kamppailusalissa kauppakeskus Ideaparkissa. Nuorempien ryhmä harjoittelee klo. 11-12 ja vanhempien klo. 12-13.

Lisäksi on tarkoitus käynnistää uusi hieman kilpaillulisempi ryhmä, joka on tarkoitettu 10-13-vuotiaille. Ryhmä harjoittelee kahdesti viikossa, toinen treeni on Ideaparkissa sunnuntaisin klo. 13-14, toisen treenin ajankohta selviää lähempänä alkua.

Kaikki cheer-ryhmät starttaavat su 26.8. Ideaparkissa.

Viime kauden kokemukset olivat cheerleadingista niin hyvät, että toimintaa haluttiin ehdottomasti jatkaa. Ryhmät ovat hyvä tapa aloittaa laji ja oppia perustaitoja osaavan ohjaajan avulla.

ILMOITTAUTUMINEN RYHMIIN

Ryhmiä vetää Tampereen Pyrinnön cheer-ohjaaja. Ryhmissä on varaus: jos tarpeeksi lapsia ei lähde mukaan tai ohjaajaa ei löydetä, ei ryhmiä voida aloittaa.

Katso esitteistä tarkempia tietoja:


Artikkelin pääkuva: Pixabay.com. Kuva on kuvituskuva.


   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Joulukuu   »
Kategoriat