Teemu Koivunen vahvistamaan lentis-LeKiä
29.7.2018 14:46 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Teemu Koivunen vahvistamaan LeKiä

27-vuotias keskitorjuja Teemu Koivunen pelaa kaudella 2018-19 Lempäälän Kisan riveissä. 197 cm pitkä Koivunen saapuu liigajoukkue Akaa-Volleysta, ja liigakokemusta löytyy myös Rantaperkiön Iskusta useammalta kaudelta.

Koivunen on kotoisin Mikkelistä. Usean liigavuoden jälkeen hän siirtyi 2015 Akaaseen 1-sarjaan, jossa saavutti liiganousun ja pelasi vielä vuoden pääsarjassa. Haastava rakennusalan siviilityö ei oikein antanut myöden jatkaa ammattimaisessa liigassa.

– Mennyt liigakausi nousijajoukkue Akaassa oli aika vaativa ja raskas. Kesti oman aikansa, että into pelaamiseen syttyi. Nyt liekki roihuaa taas ja LeKi on sopiva sakki minulle, kommentoi Koivunen.

LeKin manageri Juha Raunio on tyytyväinen uuteen pelimieheen.

– Teemu on kova luu 1-sarjaan, niin kuin pari kautta meitä vastaan pelatessaan näytti. Hän asuu Kuljussa, joten upeaa saada lempääläisiä mukaan entistä enemmän ryhmään!

Teemu Koivunen vahvistamaan LeKiä

Koivunen tunnetaan etenkin loistavana joukkuepelaajana ja syöttöspesialistina. Hän täydentää LeKin keskaripaletin, kun OP Palomäki ainakaan alkukaudesta ei ole LeKin mukana.

Hän pelaa LeKissä numerolla 18. Edellinen kyseistä numeroa LeKi-paidassa käyttänyt on uransa viime kauteen lopettanut Tommi Roininen.

– Alkukesän nautiskelin urheilemisesta tenniksen ja beach volleyn parissa sekä tekemällä pyörälenkkejä. Viimeiset viikot olen tehnyt kovaa kuntotreeniä tamperelaisella ulkosalilla. Nyt on hyvä hetki aloittaa myös lentiksen sisätreenit.

LeKi aloittaa sisäkauden joukkueharjoitukset maanantaina 30.7. Hakkarin liikuntahallissa. Ensimmäinen viikko treenataan yhdessä farmijoukkue Lempäälän Jyryn kanssa. Muut farmikuviot tulevalle kaudelle ovat vielä auki, mahdollisesti LeKi solmii farmit Pälkäneen Luja-Lukon ja Akaa-Volleyn kanssa, seurojen välillä on asioista keskusteltu.

Teemu Koivusen pelaajakortti

teemu koivunen
Teemu Koivunen. Kuva: Juha Raunio

Iso kuva: Teemu Koivunen Isku-paidassa pelasi LeKiä vastaan Suomen Cupissa 2013. Kuva: Marko Panu


   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Joulukuu   »
Kategoriat